CTO
SAM International
Visma Aquila Oy on suomalainen ohjelmistoyritys, joka tarjoaa ratkaisuja sekä julkisen sektorin että yksityisen sektorin tarpeisiin. Yritys syntyi 1. tammikuuta 2024 Visma Enterprise Oy:n ja Visma Public Oy:n yhdistymisen myötä. Tavoitteena on tarjota kattavia palveluita työntekijän elinkaaren eri vaiheisiin sekä helpottaa asiakkaiden toimintaa modernien ohjelmistoratkaisujen avulla. Yhtiö tarjoaa laajasti ratkaisuja mm. palkanlaskentaan, matka- ja kuluhallintaan, taloushallintoon, henkilöstöhallintoon ja koulutushallintoon. Visma Aquila Oy on osa eurooppalaista Visma-konsernia, joka puolestaan on Euroopan johtava liiketoimintakriittisten ohjelmistojen tuottaja. Visma Aquila Oy:ssä on työntekijöitä 360 ja yhtiön liikevaihto on noin 60 Meur. Toimipaikkoja yhtiöllä on Helsingissä, Kuopiossa, Mikkelissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Vaasassa.
Haemme nyt Visma Aquila Oy:lle CTO:ta edeltäjän siirtyessä konsernin sisällä kansainväliseen vastuuseen. Rooli on alun perinkin melko uusi, koska yhtiö on muodostunut vasta vuosi sitten. Näin ollen roolissa on myös tärkeää organisaation ja kokonaisuuden johtaminen sekä itse tehtävän ja tekemisen tavan kehittäminen.
CTO-rooli on keskeinen johtoryhmärooli, jossa vastaat yhtiön teknologiaorganisaation johtamisesta ja raportoit suoraan toimitusjohtajalle. Roolin keskeiset vastuualueet ovat teknologiaorganisaation johtaminen, teknologiastrategian muotoilu, AI-kyvykkyyksien kehityksen seuraaminen, pilvisiirtymän edistäminen, laatustandardien ja prosessien kehittäminen, tietoturvastrategian kehittäminen sekä erinomaisen käyttäjäkokemuksen varmistaminen yhteistyössä Design Leadin kanssa. Tavoitteenasi on mahdollistaa valitun strategian mukainen kehittyminen eri elinkaaren vaiheissa oleville tuotteille ja varmistaa, että käytetyt teknologiaratkaisut ovat skaalautuvia, turvallisia ja kustannustehokkaita.
Mitä odotamme sinulta?
- Tekninen pohjakoulutus tai vastaava tekninen työkokemus.
- Vahva ymmärrys ohjelmistokehityksestä ja pilvipalveluista.
- Kokemus teknologiastrategian uudistamisesta, muotoilusta ja johtamisesta sekä linkittämisestä liiketoiminnan tarpeisiin.
- Erinomaiset johtamis- ja tiimityötaidot sekä kokemusta esihenkilötyöstä.
- Kyky kommunikoida teknisiä asioita selkeästi sekä teknisille että ei-teknisille sidosryhmille.
- Englannin ja suomen kielen taito.
Tarjoamme sinulle:
Visma Aquila Oy:n kulttuuri ja arvot perustuvat yrittäjähenkisyyteen, vastuullisuuteen, sitoutuneisuuteen sekä yhteisöllisyyteen ja monimuotoisuuteen. Yrityksen missiona on "Human touch in every line of code", ja visiona on luoda Suomi, jossa elämämme ja työmme voivat voimaannuttaa ihmisiä, luoda syvempiä inhimillisiä yhteyksiä ja edistää yhteiskunnallista kehitystä.
Visma Aquila Oy tuottaa teknologiaa suomalaisen yhteiskunnan tarpeisiin. Katso tarkemmin oheisesta linkistä: Visma Aquila Oy.
Kiinteän kuukausipalkan lisäksi tarjoamme laajat henkilöstöedut, kuten henkilöstörahasto, laaja työterveys, liikunta-, hyvinvointi-, kulttuuri- sekä polkupyöräetu.
Hae tehtävää oheisen ”Hae tehtävää” -painikkeen kautta viimeistään 10.12.2024. Tehtävään liittyviin kysymyksiin vastaavat SAM Headhunting Oy:n partnerit Leena Hellfors p. 0400 32 3434 ja Seppo Heikura p. 040 722 8840.
Department:
Opslaget er indhentet automatisk fra virksomhedens jobsider og vises derfor kun som uddrag. Log ind for at se det fulde opslag eller gå videre til opslaget her: